Virko Kolulahti
Virko Kolulahti on taivaltanut 50 vuotta Äiti Maan kamaralla. Hän ammentaa voimaansa
alkuperäiskansojen viisaudesta, ihmisistä ja tarinoista, sekä ennenkaikkea luonnosta.
Virko toimii myös matkaoppaana Elias Lönnrotin kotiseudulla, astellen kirjaimellisesti
hänen jalanjälkiään, tuoden tunnetuksi Suomen kansan vanhoja runoja, sekä Kalevalaa.
Virkon tavoitteenasi on myös tuoda esille kansojen, kuten suomalaisten, hyviksi havaittuja tapoja ja perinteitä,
ja tasapainoa luonnon kanssa.
Virko innostuu helposti, ja positiivisella luonteellaan saa ihmiset mukaan keskusteluihin
ja vuorovaikutukseen sekä kanssaan, että joukossa. Kun hän aloittaa jonkin projektin, hän
tekee sen täydestä sydämestään ja suurella innolla. Kaikissa toimissa luottamus on Virkolle erittäin tärkeää.
Parikymmentä vuotta sitten rummut veivät hänen sielunsa ja sydämensä. Virko on
auttanut synnyttämään rumpuja jo yli viidentoista vuoden ajan. Hän on pitänyt
rummunrakennuskursseja sekä rumpupiirejä ympäri Suomen.
”Rumpu on minulle suuren mysteerin voima, joka vie minut alkulähteelle kohtuvoimaan;
kaiken alkuvoimaan. Toivon, että jokaisella kanssakulkijalla olisi oma, itse tehty rumpu.
Rumpu, joka tuo soidessaan voimaa, ikiaikaista viisautta, rumpumatkoja ja iloa.
NELJÄN TUULEN PYHÄRUKOUSPIIPPU SEREMONIA
Neljän Tuulen Pyhärukouspiippu seremonia. Anna rukouksille voimaa ja lähetä niitä pyhän rukouspiipun ääressä seremoniallisesti maailmankaikkeuteen. Vapaaehtoismaksu menee Neljälle Tuulelle ja sen toiminnan tukemiseen.
Pyhän Rukouspiipun tarina
Charles Lawrence, Intiaaniheimojen sanansaattaja, velho, Hopi intiaanien jälkeläinen, Four Winds perheen isoisä tapasi Minnesotassa ”Voimien Kantajan” Medicine Manin. Tämä mies oli saanut näyn kutsua koolle kaikkien kansojen edustajia. Tästä näystä syntyi Nuevo Fuego – Uusi Tuli tapahtuma. Tapahtumaan kutsuttiin, ympäri maailmaa mm. Etelä-Amerikan ”Kondorin” kansoja, Mayoja, monia Meksikolaisia, sekä Pohjois-Amerikan ja Kanadan intiaanikansoja, Saamelaisia, Tiibetiläisiä. jne. Tapahtuma, joka vastasi ”Kotkan Ja Kondorin huutoihin”. Charles halusi meidän kaikkien tietävän, että Neljä Tuulta oli vahvasti tämän tapahtuman hengessä mukana. Olemme kaikki osana tätä suurta, sydämiä avaavaa perhettä. Heimojen vanhimmat näkivät jo kauan sitten, että on tullut aika yhdistyä ja auttaa toinen toisiamme, yhtenä suurena perheenä, tässä elämän luovassa Tanssissa.
Tämä Uuden Tulen tapahtuma järjestettiin juuri ennen Neljän Tuulen tapahtumaa heinäkuussa 2017. Tapahtumat osuivat yhteen Mayojen Uudenvuoden ja myös Uuden Kuun kanssa.
Charles Lawrence osallistui Minnesotassa järjestettyyn Uuden Tulen tapahtumaa valmistelevaan avauspiiriin. Charles vei tähän piiriin lahjaksi Neljän Tuulen toteemiriipuksen, yhden leirikoruistamme. Vastalahjaksi Charles sai Lakota- kansaan kuuluvan vanhimman kaivertaman Pyhän Piipun. Tämä Piippu kuuluu suurempaan, hyviä voimia kantavien piippujen ryhmään. Lakota – vanhin oli tehnyt Nuevo Fuego tapahtumaan Neljä suurempaa Piippu, jotka lähtivät neljään ilmansuuntaan. Charles sai tämän pienen, näiden suurempien Piippujen, Äiti Piipun tuotavaksi Neljälle Tuulelle Suomeen. Charles valitsi Virko Kolulahden ”Hengenkantajaksi” Spirit Keeper, joka kantaa tätä Uutta Pyhää Piippua, tutustuu Piippuun ja toimii Piipunkantajana.
Neljän Tuulen tapahtuma Synnyt Syvät järjestettiin Rautalammilla heinäkuussa 2017. Synnyt Syvät keskittyi tutkimaan omia ja yhteisiä juuriamme, itse kunkin tosinta olemusta ja kytki meidät Pohjantähden reitille, kohti Päivölän valoa.
Tapahtumassa Charles ojensi Pyhän Äitipiipun Virkolle. Ohjeiksi Virko sai sanat, että Piippu on Uuden Ajan piippu, joka kertoo itse, miten häntä tulee käyttää.
Piipun Pesä on Intiaanien Pyhää ”verikiveä”, jonka mineraalit ovat harvinaisia maapallolla. Pesä edustaa Äiti Maata, feminiinisyyttä, herkkyyttä, joustavuutta, huolehtivaisuutta, Rakkautta, myös kuukautisverta. Edustaa naista, joka pitää ensisijaisesti huolta itsestään ja sitä kautta kaikista kanssa kulkijoistaan.
Piipun Varsi kuvastaa kaikkea sitä, mitä Maa päällään kantaa. Maskuliinista voimaa, joka on selkeää, vahvaa, kannattelevaa, suoraa ja pysyy aina totuudessa. Varsi on kuin toteemi, joka on aina yhteydessä maasta Universumiin, kuten elämänpuu.
Virko Kolulahti
VOIMAKORU JA RUMMUNKORJAUS
Työpajassa voit valmistaa itsellesi voimakorun, talismaanin, joko rumpuun tai koruksi kaulaan. Paikalla
tarvikkeita mm. sulkia, luita, puuta, nahkaa, helmiä. Voit halutessasi ottaa mukaa omia
voimaesineitäsi, joista haluat tehdä korun tai laittaa koruun.
Rummunkorjauksessa saat opastusta ja apua, jotta rumpusi voisi taas soida.